Tessun ruokavalio on tällä hetkellä sellainen, että se saa ruuaksi kuivaruokaa merkiltään Pure Natural ja lisäksi raakaa jauhelihaa ja lohiöljyä + jotain riisin/salaatin/kuivahtaneen kurkun jämiä tai vastaavaa. Kuivaruokaa laitan vähän alle desin kupin pohjalle, jonka jälkeen liotan nappulat, lisään 0,5tl lohiöljyä ja n. 2-3 rkl jauhelihaa. Lopuksi sekoitan mössön ja tarjoilen Tessulle, joka syö toisinaan hyvin ja toisinaan huonommin.
Tilasin tosiaan Tessulle Vauhti-Raksulta 10kg levyn jauhelihaa, litran lohiöljypullon ja lisäksi tuli ostettua häränhäntiä, kun "olivat alennuksessa". Niitä se ei ole vielä saanut. Vauhti-Raksun mies oli nimittäin sitä mieltä, että sellainen riittää yksistään lapinkoiran pennulle päiväannokseksi. Ehkä me vielä odotetaan, että Tessu kasvaa hieman.
Tessu on ruuan suhteen hieman nirso, jauhelihaa se syö kuitenkin erittäin mielellään ja koulutuskin onnistuu parhaiten jauhelihan avulla. Tessun osaamista tempuista myöhemmin lisää. Tämän lihaintoilun takia joudutaan tietysti ostamaan pakastin, kun iski marjainnostus tietysti ihan samaan aikaan. Eihän kaikki vaan voi mahtua sellaiseen jääkaapin alapuolella olevaan pakastimeen...
Tessusta tuli muuten meidän oma koira tuossa alkuviikosta, kun kasvattajalle jäikin vihonviimeinen kotia vailla ollut poika asumaan ihan kokonaan ja me sitten ostettiin Tessu kokonaan itselle. :)
Namnam, pussitettua jauhelihaa... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti