8-viikkoinen Tessu |
Mulla on ollut hyvin surullinen viikonloppu kaikkinensa. On joutunut tosissaan ymmärtämään tämän elämän rajallisuuden ja sen, ettei koskaan tiedä minkä verran sitä elämää on edessä, vaikka kuinka olisi nuori ja elämän pitäisi olla edessä. Ollaan kuitenkin käyty Tessun kanssa vähän siellä ja täällä ja touhuiltu asioita, että saisi muutakin ajateltavaa kuin ne surkeudet. Onnea on pieni koiranpentu, joka ei ymmärrä ihmisten maailmasta eikä sen murheista mitään. ♥
Rovakadun markkinoilla |
Perjantaina pyörähdettiin Tessun kanssa Rovakadun markkinoilla. Käytiin ihan vaan siinä toivossa, että Tessu saisi tutustua ihmisvilinään ja saisi rapsutuksia ja kivoja ihmiskokemuksia läjäpäin. Niitä myös saatiin, onhan tällainen 8-viikkoinen lapinkoiran pentu melkoisen söpö pörröpallero. Jokaisella ihmsiellä tuntuu myös olevan vähintään yksi tuttu, jolla on ollut lapinkoira tai joka omistaa lapinkoiran. Saatiin siis kuulla, kuinka viisas, ovela ja hieno koira myös meidän Tessusta ihan varmasti kasvaa.
Pentutreffeillä |
Lauantaina käytiin pyörähtämässä ihan pikaisesti Mustin ja Mirrin pentutreffeillä, jossa käy alle puolivuotitaita koiranpentuja ihan luovutusikäisestä ylöspäin. Toinen ryhmä on alle 10kg-painoisille koirille ja toinen ryhmä yli 10-kiloisille. Ajateltiin käydä vain ihan pikaisesti näin ekalla kerralla, että nähdään vähän miten tuo meidän Tessu suhtautuu. Noh, kavereina oli kaksi suunnilleen puolivuotiasta pikkukoiraa. Tessu tutustui hetken ja sen jälkeen se jo jyräsi molemmat ja jahtasi niitä hulluna vähän ääntäkin pitäen. Ei ole ainakaan tippaakan ujo tämä meidän koiranpoikanen.
Eilen ja tänään käytiin myös Oikaraisella Rellan ja Riitun kanssa touhuilemassa. Voin kertoa, että on ollut väsynyt pentu. Ihanan rauhallinen suorastaan. ;) Nyt vietellään taas viikko hiljaiseloa ja ensi lauantaina käydään varmaan taas pentutreffailemassa.
Relppis ja hänen pieni suuri ihailijansa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti