sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Tornion näyttely

Tulipa pyörähdettyä nyt näyttelyssäkin. Nähtiin siellä Tessun kasvattajaa sekä Tessun veljeä ja siskoa. Oli kiva nähdä kyllä. :) Tultiin näyttelypaikalle viime tipassa, oltiin jo ihan varmoja, että myöhästyttiin kokonaan, mutta ei onneksi. Sutaisin Tepsun hännän ja pöksykarvat ojennukseen ja ehdittiin vähän aikaa ihmetellä menoakin. Uroksille piti taas murrata ja purrata vaikka kuinka, toisen ei tarvinu kuin katsoa Tessua...

Kehässä Tessulla oli vauhti päällä ja asiaa riitti taas ihan kiitettävästi. Nuorten luokan uroksia oli vissiin kokonaiset 10 kappaletta. Ihan hurja määrä. :D Yksittäisarvosteluissakaan tuo turrikka ei olisi malttanut olla paikallaan millään, eikä varsinkaan olla haukkumatta. Tuomariin se rakastui taas, kuinkas muuten. Arvosanaksi tuli tällä kertaa EH ja arvostelu oli tällainen: "Mittasuhteiltaan oikea. Hyvä sukupuolileima. Vahva kuono, kallo saisi olla voimakkaampi. Keskiruskeat silmät. Yksi välihammas puuttuu alhaalta, muuten hyvä purenta. Hyvä runko. Niukasti, mutta tasapainoisesti kulmautuneet raajat. Liikkuu sangen hyvin sivusta, kapeasti takaa. Paljon juttua kehässä. Hyvä karvanlaatu ja häntä."

Ihan perus-Tessua siis ja nyt voidaan hylätä koko näyttelyhommat, jos niin halutaan. Niistä ei juuri nauti koira eikä omistajatkaan, joten miksipä siellä itseään kiusaamaan. Seuraavan kerran mennään sitten näyttelyihin ehkä Nellan kanssa (ehkä käydään mätsärissä kuitenkin ensin kokeilemassa sen kanssa, miltä ne näyttelytouhut maistuu) tai sitten uuden koiran kanssa, joka tulee joskus hamassa tulevaisuudessa ja on rodultaan varmaan taas beagle.

Lähdettiin näyttelystä heti NUO-uroksien jälkeen pois, joten kuvia löytyy vain nuorten luokan uroksista, niitä tämän linkin takana. Näissä alemmissa kuvissa esiintyy Tessu ja Tessun veli Konsta (Hippusen Bobbakonsti).

2 kommenttia:

  1. Tosiaan mitäpä noita näyttelykehiä kierteleen jos touhusta ei koira nauti. Kodan kanssahan me alotettiin, mutta muutamien näyttelyiden jälkeen lopetettiin suosiolla, kun kivaa ei ollut. Nyt Rukan myötä oon ite taas innostu kovasti näyttelyistä, koska Rukakin selvästi tykkäs ainakin ekoista näyttelyistään. Nyt 12.3 tiedossa seuraavat joita innolla ootellaan.
    Tessu on hieno mies, jolla on paljon asiaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Se on kiva käydä, jos koiran kanssa on mukava olla näyttelypaikalla. :D Sitten kun haluaisi vaikka valokuvata muita koiria ja yks räkyttää korvanjuuressa, niin ei enää ole nautinnon asia se, eikä kellään ole kivaa. Koira ei osaa rauhoittua eikä ite pysty keskittymään jutteluun saati mihinkään muuhunkaan. :) Ehkä sitten joskus jonkun muun koiran kanssa taas.

      Poista