torstai 14. toukokuuta 2015

Kotona taas

Nyt on tehty ensimmäinen työreissu ja hyvinhän se sujui. Tessullakin meni oikein mallikkaasti Oikaraisella - ei sillä tainnut olla edes ikävä, sen verran vähän sitä kiinnosti, kun mie menin hakemaan sitä kotiin. Paljon innokkaammin Riitu ja Rella tulivat tervehtimään kuin Tessu. Ei se kyllä sinänsä yllättänytkään, koska aika itsenäinen koira tuo on yleensä muutenkin. Nyt saadaan nauttia toistemme jokapäiväisestä seurasta taas reilu viikko, kun seuraava reissu on sitten toukokuun viimeisellä viikolla. :)

Eilen kävin Rellan ja Tessun kanssa ihmettelemässä tulvaa, joka on tänä vuonna melkoinen. En muista koska olisi viimeksi vesi noussut ihan näin ylös... Tessukin juoksi veteen kuvitellen pääsevänsä vähän kahlailemaan, mutta joutuikin uimaan. :D Siinä, mistä ennen oli juostu hiekkarannalle, olikin heti pari-kolme metriä vettä. Oli se vähän hämmentyneen oloinen, mutta meni kyllä heti uudestaan läträämään veteen.

Tänään tulva oli nuossut entisestään, täällä kaupungissa oli pari pyörätien pätkääkin ihan veden alla. Aika jännää! Toivotaan kumminkin, että tuo vesi lähtisi tuosta laskemaan pian, eikä nousisi enää ainakaan enempää.

Tessu täytti tänään muuten 11kk, kohta meidän pikkuinen karvapalleroinen on jo vuoden! Järkeä tuohon päähän tuntuu tulevan hitaasti, mutta varmasti. Tessuhan myös komistuu päivä päivältä ja kesän näyttelyitä pitäisi katsella taas. Enköhän mie sen jonnekin tänä kesänä ilmoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti